maanantai 7. tammikuuta 2019

Kaikki vuoden 2018 tilarit!

Näin uuden vuoden alussa on oiva hetki tehdä vielä pieni katsaus taaksepäin ja muistella menneen vuoden hevosia. Tähän postaukseen onkin koottu kuvat kaikista tilareistamme viime vuodelta, sekä pari sanaa niistä. Yhteensä tilaushevosia viime vuodelta löytyy peräti 21, ja kehitystäkin hevosten teossa käy kuvista ilmi, ainakin meidän mielestämme. Myyntihevoset ja omat hevoset mukaan luettuna hevosia olisi vielä paljon enemmänkin, mutta eiköhän näillä päästä alkuun!

1



2


3


Vuoden 2018 tilaukset aloitettiin kolmen otuksen rupeamalla. Erityisesti kirjavat saivat kivan ilmeen ja väritykset onnistuivat hyvin. Nämä kaikki kolme ovat Hanskan käsialaa.


4



5


Kesäkuun puolella toteutukseen pääsivät nämä kaksi oikeiden hevosten pohjalta tehtyinä! Ylempää löytyy pirteä ilmeinen hannover-tamma ja alempaa oikea sydänten sulattaja, pieni welsh A -poni.


6




7



Seuraavana valmistuivat nämä kaksi, kummatkin myös kesäkuussa. Ylempää, numerolla kuusi, löytyy suloinen paksuharjainen shetlanninponiori, alempaa kaunis andalusialaistamma. Nämäkin ovat Hanskan tekemiä, ja itseasiassa yksiä vuoden 2018 suosikeistani.


8


9
Nämä kaksi ovatkin vihdoin Riinan käsialaa! Molemmat olivat oikein suloisia tapauksia, mutta erityisesti alempi tilauksista on jäänyt hyvin mieleen, sillä se on kissan pohjalta toteutettu! Täytyy kyllä sanoa, että yhdennäköisyys on ilmeinen :D


10




11


12


Nämä kolme ovat taas Hanskan tekemiä, tässä poppoossa on ylempänä ratsuponi ja alempana welsh-poneja. Aivan alin on itseasiassa tilaajan koiran pohjalta toteutettu, ja se omaakin sangen veikeän ilmeen. Ylin poni taas kantaa pirteän värityksensä lisäksi klassisen tyylikkäitä varusteita.


13



14


Riinan käsialaa tähän väliin, ylempää löytyy pienempi poni nuoremman ratsastajan käyttöön ja alempaa komea, oikean hevosen pohjalta toteutettu, tilaajalle todella rakas puoliverihevonen. Erityisesti tämä alempi tapaus lukeutuu myös meidän molempien vuoden suosikkihevosiin!


15



16
Kesän viimeiset tilaukset, ruunikko ja musta welsh-poni, Hanskan tekeminä.


17



Tämä veikeäilmeinen poni toteutettiin tilaajan kissa mallinaan. Väritys oli hieman haastava toteuttaa, mutta onnistui oikein mainiosti ja tästä tulikin hyvin saman kaltainen mallinsa kanssa. Tämän tilauksen Hanska toteutti yksittäisenä tilauksena syksyllä.


18



19


20




21


Ja vuoden viimeisinä viime postauksessakin esittäytyneet neljä hevosta, shettis, welsh A, ratsuponi ja knabstrupinhevonen! Nämäkin taitavat lukeutua meidän vuoden suosikkitilareihin, ja ainakin itse näemme tilaushevosissamme paljon kehitystä näiden myötä.

Toivottavasti tänäkin vuonna saadaan toteutettua monia tilaajien toivehevosia, ja näillä näkymin olisimme tulossa myös tämän vuoden SM-kisoihin myymään. Eikun jatkamaan hevosten tekoa siis :D

Mikä näistä vuoden 2018 tilaushevosista oli sinun suosikkisi? 




-Hanska ja Riina-


1 kommentti: