maanantai 9. heinäkuuta 2018

Uusien hevosten esittely, osa 1

Kesä on mennyt täällä tallin toisella puoliskollakin lähinnä uusia heppoja tehdessä, ja yksi tilarikin valmistui ihan kesäkuun alussa. Päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä pienen esittelyn miun uusimmista hevosista, joita onkin aika reilusti!

Alkukesästä talliin saapui suloinen poniruuna kutsumanimeltään "Hottis". Hottis on lähinnä yleispainotteinen, mutta esteet aina tiettyyn kokoon asti saavat ponin syttymään elementtiinsä. Isommilla esteillä poni taas varmistaa, että ratsastaja on varmasti hereillä! Hottis on tehty inspiroituen oikeasta ponista, ja onkin lähdössä uudelle omistajalleen piakkoin. 



Tämä ihana karvakaveri puolestaan on saanut pitkän mietinnän tuloksena kutsumanimen "Nuutti". Nuutti on myös yleispainotteinen poni, eli monenlaiset tehtävät sujuvat ongelmitta. Esteet kuitenkin sytyttävät tämänkin ponin liekkeihin, tosin ei konkreettisesti.



Kolmantena esittelyyn pääsee myös alkukesästä valmistunut ex-ravuri-suokki, "Viivi". Tamma on vielä melko raaka ratsu, minkä huomaa toispuoleisuudesta ja vinoudesta ratsastaessa. Luonteeltaan Viivi on välillä tammamainen, mutta oppii koko ajan paremmin tallin tavoille. Hevosta onkin vähän jo opetettu ilman varusteita menemiseen, ja kehitys näyttää koko ajan kulkevan parempaan suuntaan.



Kesäkuun puolella talliin saapui tummanrautias entinen kilpahevonen, "Voitto". Voiton bravuuri on kouluratsastus vaativallakin tasolla asti, mutta pienehköt esteet eivät ole Voitolle mikään ongelma. Kaikinpuolin Voitto on todella miellyttämishaluinen ratsastaa!



Viimeisenä esittelyyn pääsee Voiton kanssa yhtä aikaa valmistunut punarautias piensuomenhevonen, "Toska". Toska suorittaa niin koulu- kuin estetehtäviä tasaisen varmasti, ja pyrkii aina parhaimpaansa. Voiton bestiksenä Toskakin on hyvin kiltti ja mukava ratsastaa.

Hevosesittelyn toinen osa on tekeillä ja koitan saada sen tänne mahdollisimman pian! Tiedoksi myös, että muutamia miun hevosia tulee todennäköisesti myyntiin joskus, viimeistään meidän pitämissä BonBon JUMP 2018 -estekilpailuissa, joista tuleekin kisakutsu meidän instagram-tilille pian!

-Riina-

2 kommenttia: