perjantai 6. marraskuuta 2015

Kun ei tiedä mistä kirjoittaa

Pientä laiskuutta blogissa selvästi näkynyt, siitä pahoittelut! Koulu on kokeiden ja muiden koulutöiden muodossa vienyt lähes kaikki viikonloppuni ja vapaa-aikani, ja tallillakin pitää käydä. Saattepa siis taas tällaisen sekalaisen kuulumispostauksen.

Tilauskorvahuppu

Viime sunnuntaina kävimme Kht Sumusuon järjestämissä Halloween kisoissa, hyvällä menestyksellä. Kuten kuvista huomaa, halloween henkisyyteen panostettiin sekä kisaajien että järjestäjän puolesta, Kille oli Pikkupiru ja Elmeri Kurpitsa. Myös muiden osallistujien hevosilla oli pukuja päällään. 
Kille-Piru verkassa

Kilpailut käynnistyivät 30-40cm (ristikko, clear round) luokalla, joissa menin Tanelilla. Esteet olivat niin hurjia, ettei puhdasta rataa saatu, mutta hieno poni silti, että ylipäätään hyppäsi. Se on aina vähän jänskä juttu, että kun kilpailuissa on clear round- luokka, kaikkein villeimmätkin hevoset saavat sen puhtaan radan. Taunolla olen nyt muutamissa kisoissa sen pienimmän, arvostelultaan clear round luokan hypännyt, eikä olla vielä puhdasta rataa saatu. No, laitettakoon se siihen piikkiin, että Tauno on säikky kouluponi.



Kille liitää tuulen tuhoamalla muurilla

Jos ei muuta niin asu oli hieno!

Kilpailut jatkuivat ristikkoluokan jälkeen 50-60cm aikaluokalla, jossa uusinta, sekä 70-80cm tyyliluokalla. Jos en ihan valehtele, niin molemmista napattiin Kurpitsan kanssa toiset sijat, ja Rindi aikaluokasta 1 sijan, ja hänen tyyliluokan sijoitusta en sitten muistakaan.


Kurpitsa kurpitsaesteellä


Sitten olikin ehdottomasti kisojen rankin luokka, 90cm uusinnalla! Oli kyllä hurjan pitkä rata, ja kaikki esteet ihan tapissa. Mutta koska allani oli maailman paras esteponi, niin kyllä siitä vaikeuksien, raviaskelten ja kurpitsa-asun lentävän lähdön kanssa puhdas rata napattiin! Olin kyllä ihan henkihieverissä tuon radan jälkeen. Onneksi se jäi luokan ainoaksi nollaradaksi, joten voitto napattiin reilusti, ja Kille ja Rindi hienosti toisina.

90cm- luokan palkintojen jako. Elmeri oli oikein tyytyväinen loimen ja ruusukkeen väriin, kuten Killekin.

Kunniakierros, mites meni noin niinkun omasta mielestä?


 Esteluokkien jälkeen hioimme küria, tai oikeammin katrillia, kun se Rindin kanssa yhessä vedettiin. Tanelilla myös KN Special rata käytiin ratsastamassa, ja sieltä napattiinkin herran ensimmäinen ruusuke. Herra oli hieman säpsy, mutta kyllä se hyvin jaksoi keskittyä


 Seuraavaksi siis pääsikin kaunis katrillimme ensi esitykseen. Onnistui kyllä tosi hyvin, musiikki mätsäsi askeleihin ja saatiin suht koht samaan tahtiin vedettyä Rindin kanssa, vaikka lyhyt rata olikin.





Vielä viimeisenä luokkana oli maastoesteet, ja Siiri olikin meille kunnon pusikossa rämpimis radan rakentanut. Tiukalla taistelulla SS Foglight cupin palkintopokaalin kiilto silmissä miulle 2. sija, ja Rindi 8 sadasosan erotuksella ensimmäiseksi.



SS Foglight cupin voitto kotiin! Siinähän oli osakilpailu luokkina valinnainen esteluokka, kür sekä maastoesteet, joista siis Rindin kanssa hienosti sama pistemäärä ja näin ollen tasapeli.

Oli kyllä kokonaisuudessaan muikeat kisat, hienosti esteisiin panostettu ja kiva buffetti, sekä tosi ison plussan minulta saavat voittoloimet. Harmittavasti kisoihin tuli valtava määrä viimehetken perumisia, muttei pieni osallistuja määrä paljoa haitannut. Mutta siis, iso kiitos Kht Sumusuon Siirille!

Tänään perjantaina oli kouluviikkoni kohokohta, nimittäin koulu alkoi vasta 10.30. Siinä olikin sitten heti aamusta hyvää aikaa käydä napsimassa Taunosta rakennekuvat sekä pari muutakin Taijan näyttelyitä varten. Ah, toi huurretausta oli kyl ihuna.




Ehkäpä tässä olisi kaikki tältä erää, joten ensi postaukseen!



-Hanska-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti